Aiheet

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kesällä tehtyjä

Mäntsälässä kesä meni terassiprojektin merkeissä. Käsitöitä ei kuitenkaan unohdettu, vaan niitäkin tuli tehtyä. Nypläyskurssin kesä läksy sen sijaan jäi kokonaan tekemättä. Katsotaan jos syksyllä alkava kurssi innoittaisi taas nypläämään. Tänä kesänä käsityöt on keskittyneet pääsääntöisesti virkkaamiseen. Alla kuvia mitä on tehty.


Tästä pitäisi tulla tyttärelle torkkupeitto

Muutama esimerkki lasinalusista, joita tuli virkattua.

Lasinaluset sopii myös kukkaruukkujen ja kynttilänjalkojen alle.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa ompelua

Kevät on mennyt pääosin nypläämisessä. Nyt sain kuitenkin sellaisen ompelu innostuksen, että oli pakko ottaa kone esiin ja alkaa ompelemaan. Muutama nalle tuli tehtyä.




sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Limpun valmistus

Vihdoinkin sain valmiiksi nypläystyynyn. Tyyny on limppu mallinen ja halkaisija noin 60cm. Alla vaihe vaiheelta sen valmistaminen.

Homma alkoi siitä, että etsin riittävän paksun solumuovin. Sen löydettyäni pyysin miestäni valmistamaan minulle pyöreän levyn joka toimisi tyynyn pohjana. Kotoa löytyi pala lastulevyä joka sahattiin oikeaan muotoon. Reunat hiottiin jotta langat ei katkeilisi niihin.


Seuraavaksi pehmusteesta leikattiin lastulevyn kokoinen pala ja liimattiin paikoilleen. Kun liima oli kuivunut, piti pehmusteen reunat vielä muotoilla.



Tämän jälkeen leikkasin vielä päälle vanu kerroksen ja päällis kankaan.




Seuraavaksi otettiin käyttöön hieman järeämmät aseet:


Nidoin kankaan kiinni lastulevyyn. Tässä vaiheessa piti huomioida, että kangas piti saada nidottua riittävän tiukalle, mutta ei liian tiukalle.


Enää oli koriste nauhan kiinnitys reunaan ja pohjaan noin puolen sentin "jalat", jotta tyynyt saa nostettua pöydästä. Jalkoihin vielä huovat, ettei pöydän pinta naarmuunnu. Tässä se siis on:



Seuraavaksi on vuorossa vain tyynyn käyttöön otto!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Koru kuin pitsi

Nypläys kurssilla pääsin lempi aiheeseeni: korujen tekemiseen. Välipitsiä muokkaillen pääsin testaamaan rannekorun nypläämistä. Ensin kokeilin vahvemmalla langalla. Työ on edelleen päättelemättä, mutta enköhän minä saa sen valmiiksi ennen kesää.


Tämän jälkeen kokeilin samaa mallia ohuemmasta langasta ja erilaisilla helmillä. Ero oli huikea!


 

Tässä se sitten on valmiina ranteessa. Näitä pitää kehitellä lisää!



lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pitsiliina

Nypläyskurssilla on saatu valmiiksi ensimmäinen pitsiliina. Tai oikeastaan reunapitsi. Ideana oli opetella nypläämään pitsiin kulma ja samalla opeteltiin hämähäkin nypläys.


Ja tämä on siis hämähäkki:


Seuraavaksi ommeltiin pellava kankaaseen päärme. Ennen päärmäystä kankaaseen tehtiin apuompeleet, joiden avulla käänteet tehdään.


Kulma ommeltiin käsin siistiksi ja päärme ommeltiin reikäompeleella.




Lopuksi oli enää pitsin kiinnittäminen päärmättyyn pellava liinaan.


Tässä se sitten on valmiina

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pakettikortteja

Minulla on jo pitkään lojunut pieniä ristipisto töitä kaapissa odottamassa, että tekisin niistä jotain. Tänään sain sitten aikaiseksi tehtyä niistä pakettikortteja. Vuoden aika ei ehkä ollut se oikea, mutta onpahan nyt tehty muutama.




lauantai 23. helmikuuta 2013

Tuntuu, että nyt ei saa mitään valmiiksi. Keskeneräisiä töitä lojuu joka paikassa odottaen, että joku tekisi ne loppuun. Kaapissa lojuu useampi pari sukkia joita ei ole päätelty. Yhdet tosin lähti valmiina Hailuotoon lämmitämään veljen jalkoja. 


Pitsin nypläyksessä on harjoiteltu kulman nypläämistä. Itse nypläyksen olen saanut valmiiksi, mutta työ seisoo ensiviikkoon, jolloin selviää kurssilla mitä pitää seuraavaksi tehdä.



Nyt talviloman aikana kokeilin nyplätä rannekorun. Työ on vielä kesken, mutta kuva alla.

Tiskirätin sain sentään kudottua loppuun. :)


lauantai 26. tammikuuta 2013

pitsiä, pitsiä, pitsiä

Olen taistellut jonkun aikaa koneeni kans, kun kuvien liittäminen blogiin ei vaan onnistunut. Viikolla sain jonkun päivityksen koneelle ja tadaa: kaikki oli kuin ennen. Kuvat siirtyy loistavasti kovalevyltä blogiin.

Ennen Joulua jäi viimeisin pitsin nypläys tunti väliin järjettömän selkä kivun takia. Silloin ei pää kääntynyt mihinkään suuntaan ja lääkitys oli niinkin hyvä, että mieskin kyseli, että mitä olet ottanut. Tunnit alkoi tällä viikolla ja olipa helpottavaa etten ollutkaan jäänyt kovin paljoa jälkeen muista. Taitoja olin yrittänyt pitää yllä nypläämällä reunapitsiä jonka ajattelin laittaa kesähameen helmaan, mutta sitä tuli tehtyä niin vähän että hyvä jos riittää taskun reunaan :(


Tunnilla sain pisteltyä pitsin kuvion pahviin ja aloitin langan puolaamisen nypylöille. Pahvin pistelyyn on käytössä piikki, jonka tökkäsin kuoharin korkkiin, ettei se rikkoisi lankoja ym. tavaroita.



Tarkoituksena on nyt opetella nypläämään pitsiin kulma, eli tulossa on neliön muotoinen pikkuliina jota kiertää nyplätty reuna.

Aika ei ole mennyt pelkästään aloittaessa taas miljoonaa uutta projektia, vaan jotain on saatu tehtyäkin. Kotona oleva remontti on edennyt lasten huoneiden tapetointiin. Tyttären huone sai tänään uuden seinän.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Sukkia...

Loppuvuosi meni Joulukiireissä ja uusi vuosi on alkanut työkiireissä. Vapaa-aika onkin sitten mennyt laiskotellessa. Voiko viikonloppuja viettää muuten kuin takkatulen ääressä punaviiniä nauttien ja villasukkia kutoen.





Tai voihan sitä välillä nyplätä punaista pitsiä. Jos sitä vaikka laittais kesähameen helmaan